Ensimmäinen retkikertomus: Joutenlammen laavu.

Ensimmäisen retkikertomuksen aika.

Keskiviikko aamu alkoi hieman rutiinin omaisesti ja ensimmäisenä kellon soiton jälkeen vaatteet päälle ja koirien kanssa aamu kierrokselle, sitten lapset ylös ja hoitoon. Tapana on syödä aamupala sitten lasten viennin jälkeen näin kun ei ole menoa heti aamusta. Kerkiää katsomaan uutiset, sääennusteen ja pikavilkaisu someen. Nyt vain tuli kaipuu heti aamukahvin jälkeen päästä nokipannukahvia nauttimaan kun tuo suodatin versio vaan ei ole niin hyvää. Sääennuste sanoi että alkaa satamaan hetkellä millä hyvänsä ja käyntitakapihan kuistilla varmisti ennusteen pitävän paikkansa. Mutta kun se laavu, nuotio, metsä ja vois muutaman valokuvankin ottaa. Liikunta ei nyt puhunut isoa osaa, koska illalla olisi salibandy harjoitukset. Kyllä mä lähden.

Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen ja tavarat kasaan.

 

Mukaan 30L kamerareppu, kamerajalusta, puukko, kirves, kupilka, kahvia ja pannu, eväät, ensiapu tarvikkeet, vettä, tulitikut, fleecetakki, paperia, ja matkalaturi. Ne reppuun ja sadesuoja päälle. Kartta ja kompassi saa jäädä kotiin, koska tuttu paikka ja hyvät opasteet. Päälle kuoritakki, koska sataa jo varmaankin matkalla. Olympuksen TG-4 kamera reisitaskuun niin että saisin sen tarpeen tullen nopeasti pois taskusta. Vesisade ei haittaa koska kamera on suunniteltu vedenallakin käytettäväksi.

Sitten polkupyörän selkään ja menoksi. Hirveä hinku lähteä liikkeelle niin unohdin kokonaan pistää sport trackerin päälle. Sillä olisi saanut kätevästi matkatiedot, mutta arviolta noin 4 km matkaa tuli pyörällä lähtöpaikalta Joensuun Heinävaarasta Joutenlammen laavulle. Heti kun pääsin liikkeelle niin alkoi satamaan, mutta nyt se ei mieltä painanut kun tiesi saavansa pannukahvit.

Opasteet paikalle ovat hyvät. Joensuunväylältä Heinävaaran ja Kiihtelysvaaran välillä on jo opasteet ja perille pääsee myös autolla, mutta itse suosin omin voimin kulkemista paikalle. Kuvassa näkyvän kyltin jälkeen joensuunväylältä heti käännyttäessä on tilaa pysäköidä auto ja jatkaa matkaa metsäautotietä pitkin laavulle.

 Ajattelin että tällä kelillä olen varmaankin yksin laavulla, mutta kuinkas ollakkan laavulla oli yksi ulkoilija koirien kanssa käymässä. Laitoin pyöräni parkkiin ja tervehdin kanssa ulkoilijaa.

Keskustelimme hetken samalla kun veistelin kiehisiä nuotiota varten. Keskusteltiin jo aikoinaan laavua kohdanneesta ilkivallasta ja ihmettelimme miksi yhteiseen käyttöön tarkoitettuja virkistypaikkoja pitää tuhota ja pilata. Juuri ilkivallan takia paikalta on kirves viety pois, mutta onneksi tulee pidettyä omaa mukana.

Laavulla oli hyvin puita suojassa laavun sisällä ja osa oli tehty jo varsin pieneksi pilkkeeksi jotta nuotion sytyttäminen oli varsin helppoa, kun ei tarvinnut kuin kiehiset veistellä. Laavulla on huussi, oikein liikuntarajoitteisillekkin suunniteltu, kylläkin kahvoja en sisällä nähnyt mutta ramppi oli iroitettava malli ja oli huussin sisälle nostettu, joten pyörätuolillakin pääsee huussiin. Huussi oli kuvitettu seiniltä joten siellä on normaalia mukavampi istuskella ja katsella kuvia.

Tulet tehtyäni laitoin kahvipannun tulille ja aloin tekemään evääksi ottamani ruispalat grilli kuntoon, tällä kertaa kylläkin tyydyin pelkkään voihin ja juustoon niiden päällä.

Sillä välin kun odottelin kahvin ja leipien valmistumista nautin sateen ropinasta, lintujen laulusta ja katselin luontoa ja kuvaus kohteita.

Videon otin nopeasti käsivaralta hetken mielijohteesta. Ajattelin etten laita sitä ollenkaan, mutta tässähän tämä nyt kuitenkin on. Lupaan panostaa hieman enemmän videoihin jos jatkossa laitan blogiin.

Suopursujen kukilla helmeili pisarat ja  mustikoiden kukat täyttävät varvut. Jälleen sai mieli levätä katsellessa luontoa ja seuratessa talitiasten ruuan etsintää puun rungoilta ja oksilta. Hyttysiäkään ei juurikaan sateen takia ollut. Tosin ampiaiset olivat kiinnostuneet laavun polttopuu pinosta ja pörräsivä lähes kokoajan ympärillä.

Leipien ja kahvin lomassa kävin tutustumassa opastekylttiin joka on laavun tuntumassa, Joutenlammen laavu kun kuuluu osaksi Oravantaival vaellusreittiä. Joutenlammen laavun kohdalla voin ainakin todeta, että reitistä on pidetty huolta ja opastee ovat kunnossa. Tulen kävelemään tuon Oravantaival reissun vielä ennen talvea ja kirjoittamaan retkitarinan myös sen osalta mutta siitä jatkossa lisää

Kaikki hyvä loppuu aikanaan niin myös kahvini ja leipäni. Hetken vietin vielä luonnosta nauttien ja ajttelin kirjoittaa laavu vihkoon terveiset, mutta kuinkas ollakkaan vihkoa ei ollut lieko liekö mennyt sytykkeeksi jossain vaiheessa. No sitten enään tavaroiden takas laittaminen reppuun ja pyörän selkään kohti kotia. Pyörämatka takaisin sujui hymyssä suin vaikka pyörässäni ei oli lokasuojia ja vettä hieman roiskuikin. Kotona olin aikaslailla märkä, mutta mieli oli jälleen korkealla ja tiesin että loppupäivästä tulisi hyvä.

-T. Kallonen, Korpipiilo